SAJL

Otteluennakko

Sea City Storm - Trojans 10.06.2006

Sea City Storm pelaa tulevana lauantaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Äijänsuon tekonurmella vastaan asettuu "paikallisvastustaja" Turku Trojans.

Raumalaisjoukkue koki kauden avauksessaan tylyn herätyksen Vaahteraliigan arkeen, kun itäisillä mailla käydyssä vierasottelussa tuloksena oli 50-0-tappio Lappeenrannan Rajaritareille. Trojansilla vastaavasti on takanaan kaksi ottelua, joista tuloksena yhtä monta tappiota. Tosin vastassa ovat olleet sarjan kaksi kovinta joukkuetta, Crocodiles ja Butchers.

Viime vuonna kierroksella kaksi käyty keskinäinen ottelu tarjosi samat lähtökohdat kuin tuleva kamppailu. Kummallakin joukkueella oli niin voittosarake kuin TD-sarakekin avaamatta. Näin on myös tällä kertaa. Tosin Trojans on yhden TD:n tehnyt, mutta senkin puolustuksen toimesta eli hyökkäyksillä on kupariset rikkomatta.

Sea City Stormilla on edessään työntäyteinen viikko. Rajaritareita vastaan tehdyt virheet muodostavat niin pitkän listan, että sen sovittamiseen ei riittäisi edes Vaahteramäen Eemelin liiterin täyttäminen puu-ukoilla. Virheet on karsittava pois, jos mielii taistella tärkeistä sarjapisteistä. Valmentajakaksikko Veijola & Haapala on luvannut tehdä täyden päivätyön ja ylityötunnit päälle saadakseen nuoren raumalaisjoukkueen valmiiksi tulevaan koitokseen.

Vastaan asettuvalla Trojansilla on varmasti kova halu saavuttaa kauden ensimmäinen voitto. Viime vuoden ensimmäisessä kohtaamisessa vanhalle kotikentälleen irti päästetty Teemu Paukkula esitti juoksulahjojaan tekaisten turkulaisten kolme maalia ja siivittäen Trojansin 13-21 voittoon. Paukkula toivotetaan nytkin tervetulleeksi, toivottavasti mies vain on pelikuntoinen. Trojans on myös aina ollut tunnettu hyvistä pelinrakentajavahvistuksistaan. Kanadalainen Chuck Guedo ei ole kuitenkaan päässyt loistamaan yhdessä maamiehensä, laitahyökkääjä Dan Mottin kanssa, mutta kuten todettu, vastustajat ovat olleet ne kärkipään joukkueet. Puolustuksesta on mainittava Janne Salonen, naapurikaupunki Laitilan edesmenneen LC Royals-joukkueen kasvatti. Muistettakoon että samaisessa joukkueessa on muuten pelannut useampi niin Trojansin nykyinen kuin Stormin entinenkin edustaja. Ketkä nämä ovat, voisi olla jopa "Haluatko miljonääriksi"-pelin kysymyksenä. Salonen kerää tuttuun tyyliinsä eniten taklauksia pelistä toiseen, mikä tekisi nytkään poikkeuksen?

Myöskään SCS:n vahvistukset eivät ole päässeet loistamaan. Niin ikään Kanadasta tullut pelinrakentaja Darin DeBoer kuin havaijilainen Derek Turbin eivät nauttineet lappeenrantalaisesta vieraanvaraisuudesta. Sen sijaan SCS:n nuori tukimies Ilkka Koiranen näytti olevansa tulevaisuuden lupaus johtaen raumalaispuolustusta läpi vaikean ottelun. Myös keskushyökkääjäkaksikko Tapani Pärssinen-Sami Toivonen janoavat jaardeja kenkiensä alle.