SAJL

Otteluennakko

Crocodiles - Roosters 10.06.2007

10.6.2007 Crocodiles - Roosters

Kotiavauksessa kova testi

Viime kaudella runkosarjassa vakuuttavasti pelannut Seinäjoki Crocodiles saa kotiavaukseen vastaansa vahvistuneen Helsinki Roostersin. Menneiden vuosien mitalimagneetti on jälleen saanut pari mestaruutta Porvoossa napanneen Petrus Penkin paitsi pelinrakentajakseen, myös
päävalmentajakseen.



Roosters aloitti Vaahteraliigan tiukalla 29-26 voitolla rajusti vahvistuneesta Jyväskylän Jaguaareista Porvoosta värvätyn keskushyökkääjä Nathan Connorin juostua yli 150 jaardia ja kolme maalia.



Crocodiles puolestaan lähti Raumalle hieman ristiriitaisin tunnelmin testaamaan siirtomarkkinoilla vahvasti esiintyneen Sea City Stormin. Tulos oli luultavasti kaikille osapuolille melkoinen shokki, sillä mukaan lähti messevä 61-0 -voitto. Crococdilesin puolustus siis jatkoi ärhäkkää toimintaansa viime kauden malliin. Tukimiehet Efe Evwaraye ja Adam Ross
pitivät huolen siitä, ettei kotijoukkueen juoksu päässyt oikein mihinkään, mutta suurin ansio voitosta on annettava linjoille, jotka tekivät huimaa työtä.

Surullisin uutinen oli kuitenkin Mikko Rissasen jalan katkeaminen. Pitkään sairaskertomukseen ei olisi todellakaan Mikon kohdalle kaivattu tällaista vammaa tässä vaiheessa kautta ja uraa.

Crocodilesilla on ollut murheita myös pelinrakentaja-akselilla, sillä hyökkäystä valmentavan Atte Kniivilän akillesjänne kaipaa operointia. Ellei palloa saada nopeasti pois kuupan hyppysistä, tulee kotijoukkueelle todella hiki.

Viime kaudella Crocodiles ja Roosters kohtasivat muuten runkosarjassa kahdesti. Seinäjoella pelatussa ottelussa kesäkuun alussa isännät olivat
vahvempia lukemin 37-0 Teemu Löllön juostua kolme maalia isännille. Velodromillakin vihreänuttuiset olivat vahvempia, sillä kertaa numeroin 40-7. Sekä Jukka Satola, että Davon Vinson tekivät kaksi maalia mieheen tuossa matsissa.



Crocodiles

Poissa:
Mikko Rissanen

Epävarmat:
Atte Kniivilä
Jari Ylimäki
Efe Ewvaraye
Kiaresh Khazizadeh

Kuumat pelaajat:
Tuomas Leinonen
Adam Ross

Roosters
Poissa:
#53 Aleksi Astor - LB
#87 Tuomas Kivisaari - WR
#2 Pete Salovalta - WR
#54 Aleksi Pelkonen -OL
#58 Tero Vartiainen - OL

Epävarmat:
#3 Janne Lehtinen - QB
#63 Harry Moilanen - OL
#55 Juha Hakala - LB
#70 Roni Salonen - LB
#39 Miikka Lievonen - DB
#30 Mourad Daifi - DB
#33 Joonas Jaaranen - DB