SAJL

Otteluennakko

Wolverines - Sea City Storm 15.07.2007

Velodromilla kohtaavat sunnuntaina kaksi joukkuetta, joiden kurssi on ollut viime aikoina nousussa, kun Wolverines saa vieraakseen Sea City Stormin Raumalta. Varsinaisesta nousukiidosta ei voida vielä puhua kummankaan joukkueen kohdalla, mutta takerrellen kauden aloittanut Wolverines otti todellisen pakkovoiton Trojansista edellisellä kierroksella ja sarjajumbo SCS puolestaan johti Roostersia vastaan vielä ensimmäisen neljänneksen jälkeen, joutuen kuitenkin lopulta taipumaan luvuin 20-41.

Sunnuntai-illan ottelun mielenkiintoisin pelaaja löytyy vierasjoukkueesta. NFL joukkue Atlanta Falconsin organisaatiossa viime kauden viettänyt Klaus Alinen on takuuvarmasti merkattu mies jokaisen vastustajajoukkueen valmentajien papereissa. Mielenkiintoa asiaan lisää se, että Alinen pelasi keväällä EFL-ottelun Vienna Vikingsia vastaan Wolverinesin riveissä. Wolverinesilla on heittää Alisen vartiointiin muun muassa 121 kiloinen tukimiesjärkäle Aarno Sjöblom sekä sairastuvalta palannut, myös NFL seurojen portteja kolkutellut, Sam Williams. Se otetaanko Alista yhdellä, kahdella vai kolmella pelaajalla ja antaako tämä lisää tilaa muille pelaajille, kuten tuulennopealle Sonte Wongille, selviää sunnuntaina.

Hyökkäyksen puolella Wolverines on saanut lisävahvistusta, kun alkukauden NFL Europe-joukkue Cologne Centurionsissa viettänyt hyökkäyksen linjamies Jarmo Rantanen teki paluun kasvattajaseuraansa. Nuorelle miehelle olisi ollut ottajia muuallakin Euroopassa, mutta veri veti takaisin Velodromille ja sinikeltaisiin. Tästä kiitollisena koko Wolverinesin hyökkäyksen linja pelasi viime kierroksella kauden toistaiseksi parhaan ottelunsa ja joukkue eteni maata pitkin lähes 200 jaardia, enemmän, kuin kolmessa aikaisemmassa vaahteraliigapelissä yhteensä. Jatkuuko uusi juoksuvoittoinen linja vai onko entuudestaan toisensa tuntevista Bart Zemanekista ja Ricardo Hudsonista ainesta viimekauden kaltaiseksi Hahm-Wiik tutkapariksi, selviää niin ikään tulevana sunnuntaina.

SCS Poissa:

Jaakko Laeslahti OL
Jose Laukkanen DB
Matthew Ogveboen WR/LB
Niila-Petteri Lattu DB
Joni Valtonen DL
Kim Vaaranvuo DL

SCS Epävarmat:

5 Jere Hussa DB
36 Riku Aho DB
33 Sami Toivonen LB/RB
42 Antti Väisänen DL

Wolverines poissa:

58 Matti Parkkonen DL
77 Sami Timonen OL