SAJL

Otteluennakko

Crocodiles - Trojans 07.06.2008

Paluu arkeen

Seinäjoen Crocodiles palaa arkisen puurtamisen pariin saadessaan lauantaina
vieraita Turusta. Trojans on läpi historian ollut vihreäpaitaisille sangen
haastava vastustaja, eikä ole mitään syytä olettaa tämän kaudenkaan tekevän
poikkeusta traditioihin.

Viime viikonloppuna Wienissä Vienna Vikingsille Euro Bowlin semifinaalissa
hävinnyt Crocodiles on pelannut Vaahteraliigassa kahdesti tällä kaudella.
Vieraista tuli voitto Roostersista, mutta vastaavasti Butchers voitti kauden
ensimmäisessä kotiottelussa isännät. Nyt haetaan siis paluuta voittokantaan
ihan vakavalla mielellä.

Usein on puhuttu siitä, että motivoituminen Vaahteraliigaan Euro Bowl
�otteluiden jälkeen olisi vaikeaa, mutta kotijoukkueen valmentajalla Vesa
Jalavalla on aiheesta selkeä mielipide.

"Kyllähän motivaatio lähtee jokaisesta pelaajasta itsestään. Siihen ei ole
olemassa mitään kikkoja tai temppuja. Uskon, että sitä löytyy. Kuitenkin
aina ennen kauden alkua tavoite on voittaa Vaahteraliiga. Ei meillä kauhean
monta pelaajaa ole, joilta mestaruusmitali löytyy", muistuttaa Jalava.

Nuorella joukkueella

Turku Trojans saapuu Seinäjoelle nuorella ryhmällä, jonka valmentajaksi on
palannut pitkän linjan jenkkifutari, Jarmo Rautiainen.

"Tullaan nuorella joukkueella isoa ja pahaa Crocodilesia vastaan
katselemaan", virnistää Rautiainen.

Turku on todellakin nuori joukkue. Vaikka kaksi tappiota on tullut, molemmat
ovat tulleet äärimmäisen niukasti. Toisen Trojans hävisi kolmella pisteellä
Roostersille ja toisen pisteellä Wolverinesille.

"Jälkimmäinen peli hävittiin tuomarivirheeseen. Totta kai se harmitti.
Tällaista tämä joskus on. Katselimme tiistaina videoita ja kyllä me teimme
pallon kummallakin puolella paljon virheitä. Niitä koitetaan karsia ja saada
homma näyttämään futikselta jatkossa" lisää Rautiainen.

Kyllä Trojansista hyvääkin löytyy. Ellei se kaikki hyvä tule esiin vielä
nyt, niin Rautiainen saa varmasti jalostettua jotakin esiin pitkän kauden
aikana.

"Nuori laitahyökkääjämme Ville Vene on kaveri, jota kannattaa katsella. Myös
toinen nuori kaveri, pelinrakentaja Joonas Andersson on lupaava pelaaja.
Puolustuksesta nuori tukimiesosasto on kehittynyt ja takakentältä löytyy
Seikko Vennelän lisäksi potentiaalia mm. Iisakki Ullakonojasta", Rautiainen
kertoo.

Palaako Bolio?

Viime viikonloppuna Crocodiles joutui pelaamaan ilman keskushyökkääjä Mike
Boliota, joka oli nilkkavammaisena sivussa Euro Bowl �semifinaalista
loukkaannuttuaan jo Butchers �ottelun alkuvaiheissa. Suurin kysymys
lauantaille onkin, palaako jenkki nilkkavammansa jälkeen kehiin.

Sivussa on ainakin linjamies Jari Ylimäki, joka loukkasi polveaan Wienissä.
Myös tukimies Efe Evwaraye puuttuu joukkueesta, sillä hän on NFL-leirillä
Espanjassa.

"Kausi alkaa tästä tavallaan uudelleen. Uskon, että meillä ryhmä hieman elää
viimeistään juhannustauolla. Meidän on pystyttävä kierrättämään pelaajia
niin, että väsymys ei iske joukkueeseen. Varsinkin hyökkäyspelin hiomista on
luvassa loppukautta ajatellen", lisää puolestaan joukkueen valmentaja Vesa
Jalava.

Crocodiles ottaa mittaa Turun Trojansista lauantaina Jouppilanvuoren
Tekonurmella klo 17.00 alkavassa Vaahteraliigan ottelussa.