SAJL

Otteluennakko

Bouncers - Falcons 20.07.2014

Lady Bouncersin vieraaksi Hyvinkää Falcons

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonan runkosarjan lopulliset sijoitukset ratkaistaan viikonlopun ottelukierroksella. Lady Bouncers tähtää parantamaan sijoitustaan ja näin ollen pyrkimään välieriin Urpolan kotikentällä käytävässä kamppailussa sunnuntaina 20.7. klo 12.30, jolloin kentän toiselle puolelle asettuu hyvinkääläisryhmä Falcons. Keskinäisiä kohtaamisia joukkueilla ei ennestään ole.

Hyvinkää Falconsin taival naisten amerikkalaisen jalkapallon parissa alkoi vuonna 2012. Falconsia vaivasi viime kaudella vieraspelikirous, jonka vastapainona nähtiin pettämätöntä kotikenttätyöskentelyä. Käteen edelliskaudesta Falconsille jäi 4 voittoa sekä samainen määrä tappioita, jonka myötä sijoitus 1.divisioonassa oli neljäs. Falcons –ryhmä kasvoi kauden aikana aimo harppauksin, josta joukkueen oli helppo lähteä uutta kautta kohti. Kuluvalla kaudella vierasotteluiden tappioputki on saanut jatkoa ja voitot joukkue on säästänyt jälleen kotiyleisön eteen. Tosin viime viikonlopun vastus Tampere Saints oli Falconsille turhan kova luu purtavaksi ja näin ollen joukkueella on Mikkelin vierailun alla selkeänumeroinen 0 - 32 (0 - 12 ) tappio.

Pääasiassa juoksuhyökkäykseensä tukeutuva Falcons ei missään nimessä ole heikko joukkue vaikka sarjataulukossa häntäpäässä majaileekin. Monet tappio-otteluista on ratkenneet vain muutaman pisteen erolla ja kaatoipa joukkue kotonaan mm. sarjakärki Butchersin. Pelinrakentaja Vilma Sipolan kintuissa löytyy juoksunopeutta, joten mikkeliläisten puolustusmiehitys saa seurata QB:n liikkeitä silmä kovana. Niinikään pitkillä juoksusiipaisuilla kauden aikana vakuuttaneet Eveliina Holopainen keskushyökkääjänä, "kollegansa" Marja Sepän kanssa ovat olleet joukkueen maalitehtailijoita. Kotijoukkueen hyökkääjien on turha tuudittautua hyvänolon tunteeseen, sillä sen verran kovanluokan muuria Falcons -puolustus on sarjan aiemmissa peleissä pystynyt vastustajille eteen rakentamaan ja vastustajien etenemisyritykset torppaamaan.

Mikkeliläiset lähtevät runkosarjan päätösotteluun viime viikonlopun taisteluvoitto 20 - 19 (20 - 13) Kuopion Steelersistä takataskussaan. Sarjataulukko on naisten 1.divisioonan osalta äärimmäisen tasainen ja voi olla, ettei pelkkä otteluvoitto riitä siivittämään Lady Bouncersia jatkopeleihin, vaan kuvaan astuvat myös maalierot sekä sarjan muiden joukkueiden keskinäiset kamppailut. Näin ollen kotijoukkueen hyökkäykseltä odotetaan runsaasta maali-iloittelua, kun taas puolustuksen puolella tulisi näkyä epäkohteliaiden emäntien otteita ja jättää vierailijoiden etenemiset haaveilun tasolle.

Niin kuin kaikkiin kauden otteluihin, myös sunnuntain ratkaisevaan peliin on vapaa pääsy. Pelin saloihin otteluyleisöä opastaa ottelukuuluttaja, jonka myötä myös lajiin perehtymättömän yleisön on helppo seurata pelin kulkua.