SAJL

Otteluraportti

Roosters - Trojans 28.08.2005

Roosters kaatosateessa runkosarjan kolmanneksi


Helsinki Roosters ja Turku Trojans ratkaisivat runkosarjan kolmannen sijan kohtalon tänään Velodromilla kaatosateessa. Vettä tuli ajoittain niin paljon, että Velodromin kentän pinnassa nähtiin jopa aaltoja. Sadesäästä huolimatta ottelussa nähtiin paljon hyviä suorituksia, joten tätäkään ottelua ei olisi kannattanut jättää näkemättä.

Itse ottelussa Turku Trojans aloitti vauhdilla. Seikko Vennelän hyvän aloituspotkun palautuksen jälkeen pelinrakentaja Chris Dapolito karkasi toisella hyökkäysyrityksellä 49 jaardin juoksuun päättäen sen Roostersin maalialueelle. Janne Stenbergin lisäpistepotkulla Trojans johti peliä 0-7 vain 21 sekunnin jälkeen. Roostersin vastausta ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kauaa. Henri Myöhänen kiikutti maalia seuranneen aloituspotkun suoraan 97 jaardin matkan Trojansin maalialueelle. Lisäpistepotku suuntautui kuitenkin ohi ja Trojans johti 6-7, joka jäi tulokseksi myös ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

Toisella neljänneksellä Roostersin juoksu alkoi rullata tehokkaammin ja molemmat hyökkäysvuorot päättyivät maaleihin. Ensin Andrei Kipahti juoksi maalialueelle 10 jaardin päästä siirtäen Roostersin 12-7 johtoon. Kari Hytösen potkun onnistuessa johti kotijoukkue 13-7. Seuraavaksi oli Tom Tuckerin vuoro rynniä pallon kanssa maalialueelle siirtäen Roostersin 19-7 johtoon. Ensimmäisen lisäpistepotkun suuntautuessa ohi maalitolpista, Roosters sai uuden mahdollisuuden yrittää lisäpistettä puolustuksen rangaistuksen johdosta. Tucker pysäytettiin kuitenkin ennen maalilinjaa Trojansin puolutuksen toimesta ja numeroiksi jäi 19-7. Trojans pääsi vielä neljänneksen lopussa lähelle Roostersin maalialuetta, mutta tällä kertaa puoliaika päättyi Dapoliton säkitykseen.

Sateen yltyessä toisella puoliajalla nähtiin kentällä kaksi vahvasti juoksupainotteista joukkuetta. Kolmannes neljännes sujuikin vauhdilla molempien joukkueiden hyökkäyksien vuorotellessa kentällä muutaman yrityksen ajan. Heti neljännen neljänneksen alkuun Trojans sai erinomaisen paikan kavenneksuun. Ensin Ilja Redin kantoi pallon Roostersin 8 jaardin linjalle, josta taklauksen yhteydessä karanneen pallon Jamal Allen peitti vain 2 jaardin päässä Roostersin maalialueesta. Tilanne kuivui kuitenkin kasaan pallon irrotessa pelinrakentajan hyppysistä seuraavassa aloituksessa. Roosters selvitti tukalan tilanteen Iiro Luodon peittäessä pallon ja Turun puolustuksen ottaessa paitsion seuraavalla yrityksellä. Kun pistesuorituksia ei enempää ottelussa nähty voitti Roosters lukemin 19-7 (19-7).

Roostersin juoksuhyökkäyksestä vastasi pääasiassa kaksikko Tom Tucker – Andrei Kipahti, kun taas Trojansista pelinrakentaja Dapolitoa tuurasivat juoksuissa Ilja Redin ja Janne Salonen. Heittohyökkäystä ei kummaltakaan joukkueelta juuri näkynyt, mutta Roosters vei heittojaardit ottelussa 20-9. Lukemat joita tuskin kukaan olisi osannut etukäteen ennakoida. Trojansin aktiivisimmat taklaajat olivat Janne Salonen ja Jamal Allen ja Roostersin Tommi Padatsu ja BJ Paulus. Ottelussa nähtiin myös yksi komea säkitys molemmilta joukkueilta. Trojansin säkityksestä vastasi Seikko Vennelä ja Roostersin ainoan säkin teki Tommi Padatsu.