Otteluraportti
Rajaritarit - Sea City Storm 04.06.2006
Rajaritareille riemukas avausvoitto
Rajaritareiden edustusjoukkueen murheellisesti reilu viikko sitten käynnistynyt vaahteraliigakausi koki sunnuntaina riemukkaan
kurssimuutoksen kun Rajaritarit jyräsi alleen raumalaisen Sea City Stormin numeroin 50-0.
Imatralla Karhumäen kentän lähistöllä oli aiemmin päivällä hätistelty maisemiin eksynyt karhu loitommalle ja ottelu päästiin pelaamaan
vaihtelevassa säässä, joka käsitti muun muassa auringonpaistetta ja rankkasadetta. Tavallisuudesta poikkevasta pelipaikasta huolimatta paikalle oli saapunut yli kaksi sataa katsojaa.
Rajaritareiden lähtöasetelmat kauden toiseen otteluun olivat reilusti avausottelua paremmat, sillä vastaan asettui hallitsevan mestarin sijaan
vasta kauden ensimmäistä otteluaan pelaava viime kaudella sarjassa kuudenneksi sijoittunut Sea City Storm. Rajaritarit oli saanut täyteen
kuntoon viikkoa aikaisemmin toipilaana pelanneen keskushyökkääjä Timo Rantalaisen ja kokonaan poissa olleen keskushyökkääjä Akumatti Leskisen.
Kotijoukkue sai otteluun salama-alun kun Leskinen juoksi kahdella ensimäisellä yrityksellään 24 ja 18 jaardin siivut. Heti ensimmäinen hyökkäysvuoro päättyi maaliin kun raumalaispuolustuksen kovasta
paineesta huolimatta Rajaritareiden pelinrakentaja Thomas Kudyba löysi puolustaja selässään heitollaan sisemmän laitahyökkääjän Markku Luodon, joka puski pallon kanssa väkisin maalialueelle parin puolustajan estely-yrityksistä huolimatta.
Sea City Stormin saatua pallon ensimmäistä kertaa, onnistui Rajaritareiden puolustus pysäyttämään raumalaisten etenemisaikeet ja
vierasjoukkue luopui pallosta saamatta uusia yrityksiä. Rajaritareiden toisen hyökkäysvuoron päätteeksi Akumatti Leskinen murjoi pallon maaliin lähietäisyydeltä. Lähietäisyydelle pääsemisessä merkittävänä osatekijänä
oli Mikko Koskisen 30 jaardin kiinniotto hetkeä aiemmin.
Sea City Stormin toinen hyökkäysvuoro päättyi kuten ensimmäinenkin ja lyhyen lentopotkun jälkeen Rajaritarit pääsi aloittamaan hyökkäämisen 40 jaardin päästä raumalaismaalista. Heti hyökkäysvuoron ensimmäisellä pelillä Rantalainen repi Sea City Stormin puolustuksen kahtia juoksemalla linjan keskeltä koko hyökkäysryhmittymän mainioiden blokkien
avustamana saman tien maalialueelle.
Tässä vaiheessa ottelun voittaja alkoi vaikuttaa jo perin selvältä varsinkin kun Sea City Storm ei saanut uusia yrityksiä seuraavallakaan
hyökkäysvuorollaan. Itse asiassa koko ottelun ainoat uudet yritykset raumalaiset saivat yhdellä ja samalla hyökkäysvuorolla kun muuten
erinoimaisesti esiintynyt laitahyökkääjänä hyökkäyksessä ja kulmapuolustajana puolustuksessa pelannut Mikko Koskinen narahti kaksi kertaa syötön vastaanoton häirinnästä.
Sea City Storm sai pysäytettyä Rajaritarihyökkäyksen ensimmäistä kertaa
Rajaritareiden neljällä hyökkäysvuorolla, mutta Janne Kalpion hienon 59 jaardin lentopotkun jälkeen ja heti perään Sea City Stormin ottaman
rangaistuksen seurauksena Sea City Stormin kanadalaispelinrakentaja Darin DeBoer löysi itsensä yrittämästä johtaa hyökkäystään kuuden
jaardin päässä omasta maalista. Oma maalialue DeBoerille tuli tutuksi välittömästi tämän jälkeen kun Rajaritareiden puolustuksen linjamies
Martti Välimaa taklasi tämän maalialueella ja seurauksena oli oma maali ja kaksi pistettä Rajaritareille.
Omaa maalia seuranneen aloituspotkun jälkeen taululla olivat taukolukemat 30-0, kun pallon sai käsiinsä Tuomas Rasilainen, joka malttoi mainiosti odottaa blokkien kehittymistä ja karistettuaan kannoiltaan useamman taklaajan löysi lopulta tiensä maalialueelle 79 jaardin palautuksen jälkeen.
Puoliajalla sää muuttui sateiseksi ja kolmannen neljänneksen alkupuolella Sea City Stormin puolustus sai kokea yhden harvoista ilon
hetkistään kun Joona Saarinen katkaisi Kudyban hieman liian ruuhkaiseen paikkaan yrittämän heiton. Rajaritareiden David Stickler ja Tuomas
Rasilainen pitivät kuitenkin huolen siitä, ettei Saarinen päässyt palloa palauttamaan. Hetkeä myöhemmin Rajaritareiden Lauri Niiranen tasoitti
puntit nappaamalla kiinni DeBoerin heiton ja palauttamalla palloa 28 jaardin verran.
12 jaardin päästä raumalaisten maalialueesta alkanut hyökkäys päättyi kun erityisesti tukimiehen tontille Yhdysvaltain Coloradosta rahdattu Stickler nappasi Kudyban heiton kiinni ja vyöryi maalialueelle. Avausottelusta poiketen Stickleriä käytettiin paljon hyökkäyksessä;
lähinnä sisemmän laitahyökkääjän tontilla. Rajaritareiden kahden sisemmän laitahyökkääjän muodostelma tuntuikin aiheuttavan Sea City
Stormille erityisen paljon harmia.
Sea City Stormin pidettyä taas totutun lyhyesti palloa hallussaan, päättyi Rajaritareiden seuraava hyökkäysvuoro Markku Luodon päivän
toiseen maaliin kun tämä otettuaan Kudyban heiton kiinni mursi useita raumalaistaklauksia ja taisteli tiensä perille maalialueelle.
Kovassa sateessa pelatun neljännen neljänneksen aluksi Stickler sai Rauman Andre Upshaw'n pudottamaan pallon ja sen poimi parempaan talteen
Rajaritareiden puolustuksen linjamies Keijo Lajunen. Rajaritareiden saatua pallon Kudyban lyhyeksi jäänyt heitto päätyi syötönkatkona
yhdysvaltalaisen Derek Turbinin hyppysiin, jonka kuitenkin pysäytti taklauslahjojaan esittänyt Luoto.
Sea City Stormin lainattua hetkellisesti palloa saatiin loppulukemat 50-0 taululle kun Stickler teki päivän toisen maaliin johtaneen
kiinniottonsa. Lisäpistepotkussa Kalpio epäonnistui, mutta onnistui siinä kuitenkin kaikkien aiempien maalien yhteydessä ja oli reilusti edellisviikkoista varmempi.
Rajaritareiden ehdoton hallinta käy ilmi lopputuloksen lisäksi myös tilastoista, sillä Rajaritarit kuljetti palloa juosten 211 jaardia kun taas Sea City Storm jäi 16 juoksuyrityksestään 7 jaardia pakkasen puolelle. Heittojaardit Rajaritarit voitti 148-41. Sea City Stormin parhaana pelaajana palkittiin Turbin, joka otti kaksi kiinniottoa, teki 3,5 taklausta, palautti kolme aloituspotkua ja otti yhden syötönkatkon.
Nilkkavaivaisena pelannut Kudyba heitti neljä maalia, mikä on yhtä monta kuin viime kauden pelinrakentaja Gary Brashears sai aikaan kymmenessä ottelussa. Rajaritareiden kaikki aseet eivät ottelussa olleet käytössä, sillä Kudyban liikkuminen oli varsin vaikean näköistä ja
hyökkäystaktiikka oli suunniteltu niin, ettei tämän tarvinnut juurikaan juoksuaskelia ottaa. Juoksujaardeja Rantalaiselle kertyi 113 sekä
Leskiselle 96 ja kiinniottojaardeja eniten sai kasaan Koskinen, jonka saldo oli neljällä kiinniotolla 57 jaardia.
Kaikille Rajaritareiden maaleille oli ominaista Sea City Stormin taklauksista irti pyristely, sillä esimerkiksi kaikissa neljässä
heittomaalissa heitto otettiin kiinni maalialueen ulkopuolella ja puskettiin sen jälkeen perille.
Rajaritareiden kannalta luottamusta herättävää on se, että joukkue pystyi etenemään sekä lyhyillä että pitkillä heitoilla ja juoksemalla
sekä linjan keskeltä että ulkopuolelta. Puolustuksessa varsinkin juoksun tukkiminen oli vakuuttavaa. Sea City Stormin pelissä näkyi selvästi, että joukkue pelasi vasta kauden ensimmäistä otteluaan, sillä sekannusta
oli havaittavissa potkunpalautusmuodostelmista lähtien melko lailla kaikessa. Raumalaiset eivät kuitenkaan varmasti vielä lyöneet pöytään
kaikkea potentiaaliaan ja kun kuviot saadaan hieman valmiimmiksi, saa joukkue varmasti reilusti tiukempia otteluita aikaan.
Rajaritareiden päävalmentaja Juha Myllys oli tyytyväinen siihen, että joukkue oli edellisviikkoista paremmin hereillä heti pelin alussa. Syystäkin iloisissa tunnelmissa hän piti positiivisena sitä, että lähes kaikki pelaajat pääsivät osallistumaan peliin ja että ensi viikonlopun tärkeään vierasotteluun Helsinki Roostersia vastaan voidaan lähteä reilusti lisää itseluottamusta saaneina. Erityismaininnan Myllykseltä saivat molemmilla puolilla palloa kunnostautunut Stickler, tukimies Anssi Nevalainen ja takamies Miika Heikkinen sekä hyökkäyksen puolella herrat Leskinen ja Luoto. Puolustuksen peluutuksesta vastaavana Myllystä
miellytti erityisesti myös puolustuksen linjan Sea City Stormin hyökkäykselle luoma jatkuva paine.
Kotijoukkueen hyökkäyksen koordinaattori Sakari Pusenius oli myös erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen, vaikka vastustaja olikin
aivan eri luokkaa kuin viikkoa aiemmin. Erityisesti hän iloitsi siitä, että kutsutut pelit suoritettiin suunnitellusti ja onnistuneesti, mikä on avaintekijä vahvempia vastustajiakin vastaan. Hyökkäystaktiikka oli
laadittu yksinkertaiseksi ja tarkasti omia vahvuuksia silmällä pitäen.
Ensi sunnuntain Roosters-otteluun Rajaritarit lähtee Puseniuksen mukaan jatkamaan siitä, mihin nyt jäätiin, eli hyödyntämään niitä osa-alueita,
jotka joukkueella ovat vahvoja. Roostersin peliin rajaritarileirissä tullaan perehtymään tarkasti nauhalta ja avaintekijänä Pusenius pitää
erityisesti linjojen suorituksia. "Jos linjapelaaminen onnistuu, tulemme olemaan vahvoilla," hän toteaa. Vaikka Roostersilla on kokemusta voittamisesta, pitää hän myös tärkeänä sitä, että vastustajaa lähdetä liikaa kunnioittamaan vanhojen meriittien perusteella.