SAJL

Otteluraportti

Butchers - Sea City Storm 17.06.2006

Porvoon Keskuskentällä oli lauantaina vain yksi joukkue joka pystyi kamppailemaan voitosta. Rauman SCS oli tällä kertaa sivusta katsoja joka kävi tutustumassa Porvoon nähtävyyksiin. Ottelun lopputulos 77-0 (48-0) sanoo kaiken ottelusta, ja lukemat voisivat olla paljon rumemmatkin.

Ottelun ratkaisu tuli viimeistään, kun pelikello näytti, että ottelua oli pelattu 5.17 ja tilanne taululla oli 21-0 kotijoukkueen hyväksi. Ensimmäisellä neljänneksellä nähtiin kaksi heittomaalia Ville Palikaisen kiinniottamana (45 ja 38 yds), Nathan Connorin (47 ja 50 yds) juoksumaalit sekä Markus Haverisen kanto maalialueen tuntumasta.

2. neljänneksellä tilanteessa 41-0 ja ajassa 2.33 Butchers vaihtoi pelinrakentajaksi Liigatulokkaan Aleksi Seppäsen. Aleksi jatkoi siitä mihin Petrus Penkki oli lopettanut, ja Rauman epäonnistuneen lentopotkun jälkeen pallo vietiin parilla juoksulla ja heitolla maalialueelle. Tällä neljänneksellä maalintekoon ehtivät Pekka Piminäinen ja Haverinen. Ensimmäinen puoliaika paketoitiin tilanteessa 48-0.

Loppupeli pelattiin lähinnä odotellessä päätösvihellystä ja toivoen sitä, että kukaan ei loukkaantuisi löysävauhtisessa ottelussa. Porvoo käytti kaikkia mahdollisia pelaajiaan kokoonpanossa ja kierrätti vähemmän peliaikaa saaneita pelaajia eri paikoilla. Seppäsen johdolla 3-4. neljänneksillä maalien makuun pääsivät vielä Ville Kurvinen upeilla potkunpalautuksillaan (90 ja 40 yds), Hneri Forsberg syötönkatkon palautuksella (50 yds) sekä Haverinen lyhyellä juoksupelillä. Raumalaisten ainoat ilon hetket ottelussa olivat Ville Veneen ja J Kukkosen ottamat syötönkatkot joista Kukkonen pääsi palauttamaan palloa 41 yds.


Rauman edetty kokonaismatka oli yhteensä 42 yds ja Porvoon vastaava 404 yds. Nathan Connor eteni juoksemalla 205 yds 29.3 yds keskiarvolla. Tilastoista näkyy selvästi sekin että mitään heittopelin juhlaa Porvoossa ei nähty kun kummallakin joukkueella oli 5 onnistunutta heittopeliä joista Rauma eteni 54 yds ja Porvoo 100 yds.

Porvoolla on juhannustauon jälkeen ohjelmassa vapaaviikonloppu ennen tositoimiin Seinäjoelle matkustamista. Seuraava kotiottelu Porvoon Keskuskentällä nähdään vasta 5. elokuuta liigan 10. kierroksella.

Parhaat pelaajat:

Butchers
Henri Forsberg

Sea City Storm
Jarno Hillo

Butchers ruusupelaajat:
3 ruusua: Henri Forsberg
2 ruusua: Markus Haverinen
1 ruusu: Pertti Lautala

=LINKKI(http://www.porvoonbutchers.com/miehet/motteluraportti/motteluraportti.htm,Lisää Butchersin kotisivuilla.)