SAJL

Otteluraportti

Wolverines - Rajaritarit 27.08.2006

Wolverines-Rajaritarit 27.8.2006

Ahmoilla ja rajaritareilla on ollut tapana pelata tiukkoja otteluita keskenään, eivätkä joukkueet tuottaneet pettymystä tälläkään kerralla. Ottelussa ei ollut enää muuta panosta, kuin Rajaritareiden mahdollisuus pitää toiveet elossa runkosarjan viidennestä sijasta. Tästä huolimatta Velodromilla nähtiin tiukka kamppailu, jonka ratkaisua saatiin odottaa aina viimeiselle minuutille asti ja jossa riitti juonenkäänteitä, kuin television saippuasarjoissa konsanaan.

Pisteiden teon aloitti vierasjoukkue, joka pääsi etenemään aina Wolverinesin maalialueelle asti. Kolmannen yrityksen heitossa laitahyökkääjä oli kuitenkin niukasti sivurajan väärällä puolella ja näin oli vierailijoiden tyytyminen potkumaaliin. Hetkeä myöhemmin myös kotijoukkueen hyökkäys löysi itsensä vastaavasta tilanteesta vastustajan 17 jaardin linjalta. Ahmojen valmennusjohto päätti kuitenkin pokeritermein nokittaa edellistä suoritusta ja pelata neljännen yrityksen. Riski kannatti ja Andrei Kipahti kiikutti pelivälineen samalla kertaa aina maalialueelle asti, vieden kotijoukkueen ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Tästä sisuuntuneena Rajaritareiden hyökkäys kehitti varsin mukavan driven, joka kuitenkin päättyi pallon rähmäykseen, jonka Wolverinesin Mika Lönnqvist ehti ensimmäisenä peittämään. Wolverinesin hyökkäys kiitti saamastaan tilaisuudesta ja yhden epäonnistuneen heiton jälkeen nähtiin komea 79 jaardin heittopeli. Phil Hahm heitti pallon Tommi Känsälälle ja Tommi ei vauhtiin päästyään malttanut pysähtyä, ennen kuin vastustajan maalialueella. Näin tilanne lisäpisteen jälkeen 14-3 kotijoukkueelle. Ennen puoliaikaa vierasjoukkue ehti vielä kaventamaan Timo Rantalaisen TD:llä, josta Wolverines ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan lähti yrittämään johdon kasvattamista vielä viime sekunneilla. Aika kuitenkin loppui kesken ja Phil Hahmin ilmoille roiskaisema viimeinen heitto päätyi vierasjoukkueen käsiin. Näin tauolle lähdettiin 14-10 lukemista.

Tauon aikana Ahmaleirissä oli piirrelty uusia kuvioita fläppitaululle, kun heti ensimmäisellä yrityksellä Sami Repo kirmasi komeat 57 jaardia pienellä kikkapelillä. Peli kuitenkin kutsuttiin takaisin rangaistuksen vuoksi ja tähän loppuivatkin Ahmojen ilonaiheet vähäksi aikaa. Rajaritarit menivät Mikko Monton pitkällä 67 jaardin TD:llä ja Janne Kalpion potkumaalilla johtoon ja ehtivät tässä välissä katkaisemaan vielä Wolverines pelinrakentaja Hahmin syötönkin kertaalleen. Tommi Känsälä kuitenkin nosti isännät takaisin peliin illan toisella maalillaan, mutta vain hetkeksi. Heti seuraavalla drivellä Timo Rantalainen nosti niin ikään illan maalisaldonsa kahteen vieden vieraat jälleen johtoon ja pelatun lisäpisteen jälkeen oltiin lukemissa 21-28.

Ahmat lähtivät yrittämään tasoitusta raivoisasti, mutta nyt oli jo rouva fortunankin vuoro antaa oma osuutensa pelin kulkuun. Aivan vastustajan maalialueen tuntumassa QB Hahm rähmäsi pallon, joka päätyi vierasjoukkueen haltuun. Selkä seinää vasten liikkeelle lähtenyt Rajaritareiden hyökkäys onnistui etenemään omalle 35 jaardin linjalleen, ennen kuin joutui luopumaan pallosta punttaamalla. Pallon takaisin saanut Wolverines hyökkäys vei tällä kertaa homman loppuun asti ja 66 jaardin driven päätti QB Hahm kantamalla pallon itse maaliin. Näin tilanne oli tasan 28-28 aivan ottelun loppuhetkillä.

Viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, että kumpikaan joukkue ei lähde varmistelemaan tasatulosta ja hyökkäyskilpailua, vaan voittoa yritetään loppuun saakka. Rajaritarit hankkivat yhdet uudet yritykset, mutta tämän jälkeen Wolverines puolustus ei enää suostunut taipumaan. Ensin Juha ”Suti” Hautala löi pallon aivan viime hetkellä laitahyökkääjän käsistä. Toisella yrityksellä kahteen suuntaan ahertanut Anatole Wiik käytti parasta ominaisuuttaan, pituutta ja löi pallon korkealta muitten pelaajien ulottumattomiin. Myös kolmas heittoyritys epäonnistui Wolverinesin puolustuksen linjan ahdistaessa QB Kudybaa. Näin kotijoukkue sai puntin jälkeen vielä yhden tilaisuuden. Isännät etenivätkin aina vastustajan 27 jaardin linjalle, aikaa noin puoli minuuttia jäljellä tilanteessa, jossa potkumaali todennäköisesti riittäisi voittoon ja kello on Sami Revon 3 jaardin juoksupelin jälkeen käynnissä. QB Hahm komensi joukkonsa odotetusti suoraan linjaan, mutta yllätti sen jälkeen vastustajan ja varmasti puolet omastakin joukkueesta hämäämällä pallon maahanlyönnin eli spaikkauksen ja heittämällä sen jälkeen pallon Anatole Wiikille. Wiik ei aivan saanut heittoa haltuunsa, mutta puolustus syyllistyi tilanteessa vastaanoton häirintään ja näin kotijoukkueelle uudet yritykset 1 jaardin linjalta. Toista kertaa ei näin läheltä epäonnistuttu ja pallo runnottiin maaliin QB sneakilla. Rajaritarit yrittivät vielä minkä pystyivät, mutta aika riitti enää kahteen peliin. Wolverines pelasi tilanteessa varman päälle syvät alueet pois ja ottelu päättyi lopulta Matti Lottosen taklaukseen Rajaritareiden 32 jaardin linjalla. Lopputulos siis 35-28.