SAJL

Otteluraportti

Roosters - Trojans 12.08.2007

12.8.2007
Roosters - Trojans 32-23 (21-9)

Ilmassa leijuneesta rankkasateen uhasta huolimatta sunnuntain jännitysnäytelmäksi kaavailtu ottelu Roosters-Trojans päästiin aloittamaan kuumottavassa auringon paisteessa. Roosters joutui lähtemään otteluun varamiehisenä. Nathan Connorin jo Wolverines-ottelussa sivussa pitämän vamman lisäksi hyökkäyslinjamiehistö joutui sairastapausten vuoksi otteluun ilman aloittavia guardeja. Se ei kuitenkaan näkynyt hyökkäyksen otteissa. Roosters meni heti ottelun alussa nopeaan tahtiin 14-0 johtoon. Kotijoukkueen ensimmäisen hyökkäysdraivin viimeisteli Tommi Känsälä ja seuraavat pisteet juoksi taululle Petrus Penkki. Aiemmissa otteluissa hyökkäystä vaivannut hienoinen tehottomuus oli pois pyyhitty. Toisella neljänneksellä kylmää vettä Roostersin niskaan kaatoi kuitenkin Trojans puolustus. Syvältä Roostersin omalta alueelta lähtenyt lentopotku blokattiin ja pallo vieri maalialueelle: safety. Roosters oli kuitenkin päässyt hyvään vireeseen eikä antanut moisen hetkauttaa itseään. Seuraava pistesuoritus oli jälleen vanhoilla päivillään juoksemaan intoutuneen Petrus Penkin käsialaa kun hassulta näyttänyt QB draw päätyi maaliin. Trojans ei kuitenkaan heittänyt kirvestä järveen vaan ilmoitti olevansa vielä mukana ottelussa Seikko Vennelän touchdown kiinniotolla. Näin ollen puoliajalle mentiin lukemissa 21-9.

Juuri ennen puoliaikaa sattunut Roostersin hyökkäyslinjamiehen vaikea jalkavamma lopetti ensimmäisen puoliajan hieman etuajassa miehen jäädessä makaamaan keskelle kenttää. Kahvia ja pullaa ehdittiinkin sitten katsomossa nauttia rauhassa kun ambulanssin odottaminen viivästytti ottelun jatkoa.

Pitkän puoliajan jälkeen Roosters-puolustuksen otteissa oli havaittavissa pientä uneliaisuutta. Turun hyökkäys teki karun herätyksen Ryan Mitchin juostessa lähes puolesta kentästä pallon sivurajaa pitkin maaliin. Nyt tilanteessa 21-16 puolijalla kotijoukkueen tuntema turvallisuudentunne oli muisto vain. Roostersin hyökkäys oli kuitenkin osoittanut kykenevänsä liikuttamaan palloa, joten suuren suurta aihetta huoleen ei ollut vaikka pisteroa oli yhtäkkiä alle yhden TD:n verran. Roosters hyökkäys jatkoi näyttävää etenemistään. Sebastian Lindell pusersi pallon maaliviivan yli linjan läpi pelissä. Tilanteessa 27-16 Roosters päätti pelata lisäpisteyrityksen ja aikaisemmin pallot haarukkaan onnistuneesti potkaissut Kalle Karppinen seurasi tapahtumia sivurajalta. Penkki toimitti pallon onnistuneesti Petteri Salovallalle ja valotaululla seisoivat lukemat 29-16. Trojans heräsi kuitenkin vielä taistelemaan. Xavier Andre nappasi swing kuviosta pallon pomputeltuaan sitä hetken käsissään ja jätti nopeudellaan koko Roostersin puolustuksen taakseen. Lisäpistepotkun upotessa haarukkaan oltiin tilanteessa 29-23 ja pelikellossakin oli aikaa vielä vaikka mihin. Yleisö totesi saaneensa jännitystä koko lippurahan edessä. Lopullinen ratkaisu tuli Kalle Karppisen n. 35 jaardin potkumaalilla ja kun Turun viimeinen hyökkäys päättyi Sampo Rannan syötönkatkoon saattoi kotiyleisö vihdoin hengittää vapautuneesti.