SAJL

Otteluraportti

Wolverines - Roosters 30.05.2010

ROOSTERS VOITTOON PAIKALLISPELISSÄ

Roosters onnistui vääntämään voiton kontrolloimalla hyökkäysvuorojaan
Wolverinesiä paremmin, merkittävän työn teki myös Roostersin puolustus pelaamalla Wolverinesin
ennakkoon odotetun vahvan juoksupelin pois.

Pisteiden tekemisen aloitti Charles McCrea Ryan Ruffenerin heitosta
ensimmäisellä neljänneksellä.
Wolverines vastasi kuitenkin toisen neljänneksen alussa Aku Kuhlmanin
potkumaalilla ja Joseph Dossin kiinniotolla siirtyen 9 – 6 johtoon.

Tämän jälkeen oli Roosterssn vuoro tehdä maaleja. Rufener löysi ensin
Julius Majanderin maalialueelta. Wolverines otti omalla
hyökkäysvuorollaan riskin ja pyrki pelaamaan 4. yrityksen Cedric
Johnsonin omalla juoksulla. Riski ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja
tämän jälkeen Efe Evwaraye viimeisteli juoksullaan Roostersin johdon 9 -
20 Kukkojen päästessä hyökkäämään hyvistä kenttäasemista.

Vaikka aikaa oli kellossa vähän, ei pisteiden tekeminen vielä tähän
päättynyt. Wolverines toimitti pallon nopeasti lähelle maalialuetta,
mistä Joseph Doss kavensi juoksulla ottelun lukemiin 15 – 20.

Pelikello oli käynyt vähiin, mutta Velodromilla nähtiin vielä kaksi
hyökkäysvuoroa. Roostersin hyökkäysvuoro päättyi maaliin Ryan Rufenerin
yli 30 jaardin juoksusta ja Wolverinesin hyökkäysvuoro päättyi
epäonnistuneeseen potkumaaliyritykseen. Puoliajalle siirryttiin
Roostersin johtaessa 26-15.

Toisella puoliajalla Wolverines pyrki kirimään Roostersin johdon kiinni
ja pelinrakentaja Cedric Johnson kavensi näyttävällä juoksullaan
tilanteeksi 21 – 26 kolmannella neljänneksellä. Toisen neljänneksen
kaltaiseen pisteiloitteluun ei kuitenkaan päästy, vaan molempien
hyökkäykset kilpistyivät vastustajan puolustukseen tai viimeistään
rangaistuksiin.

Viimeisellä neljänneksellä Rufener löysi maalialueelle unohdetun Charles
McCrean ja lisäsi Roosters-johdon 32-21:een. Cedric Johnson kavensi kuitenkin pelin vielä lukemiin 27 – 32.

Ottelun jännittävimmät hetket elettiin tämän jälkeen. Wolverinesin puolustus pysäytti Roostersin hyökkäyksen ja sai omalle hyökkäykselleen
pallon kun pelikellossa oli aikaa noin puolitoista minuuttia.

Wolverines hyökkäys ottikin muutamat ensimmäiset yritykset ja eteni Roosters maalia kohden, mutta pelikellon käydessä vääjäämättä kohden
loppua, kävivät hyökkäyksen pelitkin epätoivoisimmiksi. Ottelun ratkaisu
nähtiin Ahmojen hyökkäyksen 4. yrityksellä, kun Cedric Johnson pyrki tavoittelemaan Stephen Stokesia pitkällä heitolla maalialueella.
Paikalla oli kuitenkin myös kaksi punapaitaa mitätöimässä tämän yrityksen, joten Wolverinesin hyökkäysvuoron päätyttyä pystyi Roosters-pelinrakentaja Ryan Rufener lyömään pelin pakettiin painamalla polven kertaalleen kentän pintaan.

Otteluntähdet:
***Ryan Rufener, Roosters
**Efe Evwaraye, Roosters
*Cedrik Johnson, Wolverines