SAJL

Otteluraportti

Indians - TAFT 07.06.2010

Otteluraportti Indians-Taft

Kouvola Indians ja Vantaa Taft hakivat sarjapisteitä maanantai-illan
ottelusta erittäin erilaisista lähtökohdista. Sarjanousija Taft oli
voittanut edellisissä otteluissaan sekä Pori Bearsin että Helsinki
sixtyninersin, Indiansin tie oli ollut ohdakkeinen kahdella tappiolla niin
Oulu Northern Lightsille kuin Pori Bearsille.

Taftin ensimäinen hyökkäysvuoro oli vieraille yhtä vaikea kuin koko
ottelukin. Indiansin puolustus ei jättänyt tilaa Taftin pelinrakentajalle
Miro Kadmirylle, eikä joukkueesta löytynyt muita vastuunkantajia.
Ensimmäisen hyökkäysvuoron aikana Taftin pelinrakentajan kävi säkittämässä
ex-Taftilainen Perttu Kontkanen, joka otti kotikaupunkinsa yleisön ollen
jatkuvana riesana Vantaan hyökkäykselle. Kontkasen lisäksi Juho Leppälä ja
Daniel Sicardo aiheuttivat Taftin valmennus ryhmälle.

Myös kotijoukkueen hyökkäys oli vedossa. Taftilla oli vaikeuksia läpi
ottelun sekä Indiansin Kyle Blumin pyörittämän heittopelin kanssa sekä
Joonas Nikulan juoksujen kanssa.

Taftin kova palauttaja Williams Donovan pääsi kerran väläyttämään nopeuttaan
ja veikin aloituspotkun maaliin asti, mutta peli vedettiin takaisin
rangaistuksen takia.

Indiansin voitto sarjanousijasta tasoitti sarjan tilannetta, sillä kaikki
viisi joukkuetta ovat kahden pisteen sisällä toisistaan. Taft johtaa
edelleen sarjaa ja Indians on edelleen taulukon viimeisenä, mutta eroa on
vain kaksi pistettä.