SAJL

Otteluraportti

Indians - Northern Lights 20.06.2010

Indians tarrasi kiinni pudotuspeleihin

Kouvola Indiansin ja Oulu Northern Lightsin välinen I-divisioonan ottelu
keräsi Kuusankosken Urheilupuistoon 237 katselijaa sunnuntai-iltapäivänä.
Ottelulla oli panosta sikäli, että kumpikin joukkue voitolla ottaisin
melkoisen harppauksen kohti elokuun pudotuspelejä.

Indians tuli otteluun hyvin valmistautuneena. Ensimmäinen hyökkäysvuoro
olikin kokonaisuudessaan sitä mitä kotijoukkue parhaimmillaan osaa:
onnistuneita juoksupelejä ja näyttäviä heittoja. Omalta 35yds linjalta
lähtenyt hyökkäys päättyi lopulta Jani Heinisalon kiinniottoon
maalialueella, lisäpisteen potkaisi sisään Indiansin B19 joukkueesta
lainassa ollut nuori lupaus Ari Riihiluoma.

Myös Indiansin puolustus oli vedossa, ensimmäisellä puoliajalla Oulu sai
pelattua ainoastaan kolmesti uudet yritykset. Lähimmillään joukkue pääsi
Indiansin 34yds linjalle.

Toinen puoliaika oli lähes toisinto ensimmäisestä. Indiansin hyökkäys ei
notkahtanut kuten edellisessä pelissä, ja puolustus pysyi myös omalla
tasollaan. Indians teki kolmannella neljänneksellä kaksi teedeetä
tilanteeksi 32-0. Aivan kolmannen neljännen lopulla Oulu sai hyökkäyksensä
toimimaan haluamallaan tavalla ja rikkoi kuparisen Aapo Salorannan
kiinniotolla. Indians kuittasi Oulun maalin heti seuraavalla
hyökkäysvuollaan heittopelillä Jukka Lautamatille ja Riihiluoman lisäpisteen
jälkeen lopputulos 39-6 ei jättänyt epäselvyyttä voittajasta.

Sunnuntain pelissä kotijoukkueella onnistui kaikki. Kyle Blum teki oman
ennätyksensä heitettyjen maalien määrässä löytämällä laitahyökkääjänsä
kuudesti Oulun maalialueella. Blumin kohteina olivat Jukka Lautamatti (3td),
Jani Heinisalo (2td) ja Mikko Lautamatti (1td), yhteensä Blum heitti
ottelussa 244 jaardia. Maatapitkin palloa kuljetti tutusti Joonas Nikula,
yhteensä 101 jaardia. Indiansin hyökkäyksen linja sai otteluun lisäleveyttä,
kun Janne Siltanen palasi kentälle Tero Virtasen, Aki Pekkolan, Jakob
Munceyn ja Ville Lindstenin seuraksi. Lisäksi joukkueeseen on lyömässä
itseään läpi nuori Ari Riihiluoma, joka potki 3/5 lisäpistettä sisään.

Oulun hyökkäyksellä oli huonompi päivä. Pelinrakentaja Collinsin 39 heitosta
18 löysi kohteeseensa, yhteensä vain 114 jaardin edestä. Eikä juoksupelillä
saatu tarvittavaa tukea heitoille, vierasjoukkue onnistui etenemään
maateitse 69 jaardia.

Oulun ahkerin taklaaja oli Jyrki Seppälä, assistentteina Krogerus ja Lauri
Parviainen. Takakentällä Stacey Thomas ei tuonut Oululaisille toivottua
lisäarvoa heittopelejä vastaan.

Kouvolan puolustuksessa ykkösnimi oli takamiehenä pelannut Daniel Sicardo
9,5 taklauksella. Toni Tuhkanen(5) ja Nestor Alacio (4,5) seuraavina.
”Kotikentällä” pelannut Perttu Kontkanen saalisti 3,5 taklausta
linjapelaajana.

Indians onnistui kaikessa siinä mitä Oulu lähti ottamaan kotijoukkueelta
pois. Myös Indiansin juoksupeli joka on nyt tuottanut
keskimäärin 126 jaardia/ottelu, oli odotetun vahvaa. Oulun heittopeli
tukeutui liiaksi Aappo Salorannan suorituksiin. Hetkittäin näytti kuin
Colinsilla ei olisi muita laitahyökkääjiä ollutkaan. Saloranta otti
kahdeksan koppia, mutta edettyjä jaardeja kertyi 68.

Ottelun parhaina Oululaisista valittiin Jaakko Ahola. Kotijoukkueen
sulat menivät Joonas Nikulalle, Perttu Kontkaselle ja Jukka Lautamatille.