SAJL

Otteluraportti

Trojans - TAFT 16.06.2012

Tehoton Trojans jatkaa tappioiden tiellä

Vantaan TAFT ja Turku Trojans taistelivat rinta rinnan ilman pistesuorituksia aina
ottelun kolmannelle neljännekselle asti. Sitten turkulaisten pallonmenetykset
avasivat vantaalaisille oivalliset maalintekopaikat, joita se ei jättänyt
käyttämättä. Trojansin selkäranka katkesi takaiskuihin ja viimeinen neljännes oli
pelailua. Lopputulos Turussa 0-17 (0-0).

Jos amerikkalainen jalkapallo olisi maalinestopeli Trojans pärjäisi vallan
kelvollisesti, mutta koska edelleenkin voittaja ratkeaa tehtyjen maalien
perusteella, jatkavat turkulaiset neljän kierroksen jälkeen nollakerhossa. Trojans
hallitsi ensimmäisen puoliskon kenttätapahtumia ja ennalta odotettu TAFT:in vahva
heittopeli pysyi tiukasti kurissa, mutta turkulaisittain harmillisesti Trojansin
hyökkäys ei pystynyt tuottamaan edes kelvollista kenttäasemaa, josta maalinteko
olisi ollut todennäköistä.

Kahden ensimmäisen neljänneksen kuvailu voidaan suorittaa suhteellisen leveällä
pensselillä, sillä mainittavia yksityiskohtia ei siitä jälkipolville jäänyt
kerrottavaksi. TAFT:in pelinrakentaja Miro Kadmiry pyöritti vahvasti heittopeliin
nojaavaa hyökkäystä, mutta Trojansin takakenttä oli valppaana, eikä yhtään todella
isoa peliä päässyt syntymään. Muutama läheltä piti tilanne oli, mutta TAFT:in
lukuisat rangaistukset torpedoivat nämäkin mahdollisuudet.

Trojansin hyökkäys oli enemmän juoksuvoittoista. Sadat Chambers ja Miko Ylikoski
sekä muutaman hyvän kannon tehnyt nuori Mikael Koho yrittivät murtautua TAFT:in
linjan läpi kuitenkin ilman mainittavaa menestystä. Illan ehkäpä komein suoritus
nähtiin Trojansin Juuso Mäkisen kopattua pelinrakentaja Joonas Anderssonin pitkän
heiton, jolla turkulaiset pääsivät kaikkein lähimmäs Vantaan maalilinjaa.

Kolmannella neljänneksellä nähtiin ottelun ratkaisu. Trojansille koitti musta hetki,
jonka aikana TAFT rankaisi kahdesti. Ensin Andersson yritti keskipitkää heittoa,
mutta valkopaitaisen turkulaisen sijaan pallon reitille ehti TAFT:in Donavan
Williams. Hetkeä myöhemmin Kasperi Villa onnistui väistelemään turkulaispuolustajien
taklaukset ja sinnitteli pystyssä maalialueelle asti. Lisäpistepotkun sijoitti
varmasti pystypuiden väliin Akseli Olin.

Maalia seurannut Trojansin hyökkäysvuoro päättyi yhtä onnettomasti kuin
edellinenkin. Donavan Williams luki Anderssonin aikeet ja poimi toistamiseen pallon
ilmasta. Tällä kertaa Trojansin puolustus pelasti tilanteen pakottamalla TAFT:in
tyytymään potkumaaliyritykseen, jonka kotijoukkueen Shantavius Blount tyylikkäästi
blokkasi. Seikko Vennelä oli vähällä päästä karkuun vapaan pallon kanssa, mutta
joutui lopulta vantaalaisten taklaamaksi.

Trojansin hyökkäyksen seuraava epäonnistuminen ratkaisi viimeistään ottelun. Muuten
kohtuullisen hyvin pelannut Miko Ylikoski menetti omalla kenttäpuoliskolla pallon
hallinnan lähes heti saatuaan sen Anderssonilta ja ensimmäisenä pelivälineen päälle
ehti sinipaitainen vierasjoukkueen pelaaja. Vain muutamaa peliä myöhemmin Miro
Kadmiry löysi lyhyellä heitolla Jordan Bartan, joka niittasi lukemiksi 0-13. Aleksi
Olin ei erehtynyt lisäpistepotkussaan ja TAFT:in proverbiaaliset perävalot alkoivat
kadota turkulaisten näkökentästä.

Pitkän tappioputken nujertama Trojans ei tällaista karkumatkaa pystynyt hanskaamaan,
ja selkärannan katkeaminen kuului takariville asti, vaikka peliaikaa oli vielä
kokonainen neljännes jäljellä. Takaa-ajoa ei auttanut se, että kotijoukkue jatkoi
sinnikkäästi juoksupelien pelaamista, jolloin pelikello raksutti ripeästi jäljellä
olleen peliajan kohti vääjäämätöntä loppuaan. TAFT pääsi vielä kaunistelemaan
numeroita Aleksi Olinin onnistuneella potkumaalilla, joka sinetöi lopputulokseksi
0-17 (0-0).

Ottelun parhaina palkittiin Trojansilta Shantavius Blount ja TAFT:ilta Akseli Olin,
joka onnistuneiden potkupelien lisäksi kunnostautui taklaustilastoissa.
Teho-Sport-pelaajaksi nimettiin Miro Kadmiry. Trojansista maininnan ansaitsevat myös
Arttu Koivisto, joka 6+2 taklauksellaan oli puolustuksen tehokkaimpia yhdessä 4+3
taklausta saalistaneen Ilkka Koirasen kanssa. TAFT:in puolustuksen sankareihin
kuului Jeremy Stacey.